KEITÄ OLEMME?

Logosi.fi on täysin opiskelijoista koostuva yritys, joka on perustettu vuonna 2017. Aluksi palvelumme keskittyi helpottamaan opiskelijayhdistysten omalla logolla varustettujen vaatteiden hankintaa. Sittemmin palvelumme on kuitenkin laajentunut tarjoamaan yksilöityjä vaatteita kaikille yhteisöille.

Aiemmin opiskelijacollegeiden tilaaminen oli haastavaa, sillä tilausprosessiin kuului useampi välivaihe. Yksittäinen henkilö saattoi joutua vastuuseen kaikkien opiskelijoiden vaatteiden toimituksesta ja maksamisesta. Tavoitteenamme oli erityisesti helpottaa tätä tilaamiseen liittyvää taakkaa. Täten loimme palvelun, jossa tilaamiseen liittyvät turhat välivaiheet on karsittu pois. Luomme aina yhteisöille oman verkkokaupan, jossa yhteisön jäsenet pääsevät itse valitsemaan esimerkiksi vaatteen värin tai kullekin sopivan maksutavan. Lisäksi tarjoamme apua logon sunnittelussa.

Ajan kuluessa huomasimme palvelumme soveltuvan muillekin yhteisöille. Viimeisen vuoden aikana olemme palvelumme avulla toimittaneet yli 10 000 tuotetta. Suuren kysynnän vuoksi myös tiimimme on kasvanut, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin nopeallakin aikataululla. Jo nyt palvelumme on opiskelijasektorilla Suomen suurin.

Alusta lähtien toimintaamme ajavat arvot ovat olleet yhteisöllisyys, laadukkuus ja vaivattomuus. Kyseiset arvot ohjaavat toimintaamme edelleen. Haluamme auttaa yhteisöjä ilmaisemaan omaa identiteettiään. Meille ovat tervetulleita niin pienet kuin suuretkin järjestöt, yritykset sekä ryhmät.

#annalogosiloistaa!

LOGOSIN TIIMI

Iippo Reponen

Toimitusjohtaja

toimitusjohtaja@profea.fi

Tomas Varila

Liiketoimintapäällikkö

tomas@logosi.fi

Anastasia Suvanto

Talouspäällikkö

talouspaallikko@profea.fi

 

Tiia Kiuru

Markkinointipäällikkö

markkinointipaallikko@profea.fi

Nea Vahanne

nea@logosi.fi

Elmer Vilén

elmer@logosi.fi

 

Leo Suutarila

leo@logosi.fi

OTA RENNOSTI
ME HOIDAMME KAIKEN.