Vastuullisuus tuntuu olevan nykypäivän trendisana. Siitä on tullut yhä tärkeämpi osa yrityksen brändiä. Vastuullisuus ei ole aivan yksiselitteinen käsite ja siihen voidaan sisällyttää myös esimerkiksi ympäristövastuu sekä taloudellinen- ja sosiaalinen vastuu. Usein vastuullisuuden käsitteeseen myös rinnastetaan eettisyys.
Miksi vastuullisuus on tärkeää?
Vastuullinen toiminta yrityksessä kantaa pitkälle ja viestii sidosryhmille siitä, että välitetään muustakin kuin oman edun tavoittelemisesta. Vastuullisuuden ei tulisi kuitenkaan rajoittua pelkkiin tekoihin, vaan sen lisäksi yritysten tulisi panostaa myös vastuulliseen ajattelutapaan. Monet asiakkaat saattavat tehdä päätöksiä yrityksen vastuullisuuden perusteella, jotta varmistuvat olevansa tekemisissä samanhenkisten yritysten kanssa. Vastuullisen viestinnän on todettu aiheuttavan vahvoja ja positiivisia reaktioita sidosryhmissä. (Morsing & Schultz 2006, 323). Pitkällä tähtäimellä vastuullinen toiminta kannattaa, sillä se kannustaa kestävyyteen.
Mitä vastuullisuus merkitsee meille Logosi.fi:llä?
Olemme opiskelijavoimin pyörivä yritys ja monelle yrityksemme toimii ensikosketuksena oman alan töihin. Logosi.fi:llä olemme luoneet avoimen ja kehittävän ympäristön, jossa joustetaan ja tuetaan opiskelijaa. Virheet ovat sallittuja, sillä ne ovat arvokkaita oppimiskokemuksia. Ennen kaikkea, Logosi.fi:llä työntekijät pääsevät toteuttamaan omaa visiotaan ja hyödyntämään opintojen kautta kartutettua oppia.
Yllättäviin tilanteisiin varautuminen on meille osa vastuullista yritystoimintaa. Toimintamme taustalla korostuu työntekijöidemme hyvinvointi ja tällä hetkellä olemmekin ohjanneet työntekijöitämme etätyöhön. Kokoukset pystymme pitämään tehokkaasti myös etänä, joten se on meille järkevä ja vastuullinen vaihtoehto ympäristö huomioiden. Vältämme yhteisiä tiloja, sillä haluamme turvata työntekijöidemme, asiakkaidemme sekä kaikkien läheistemme hyvinvoinnin. Pyrimme jatkamaan toimintaamme kriisistä huolimatta, varmistaaksemme sekä oman että yhteistyökumppaneidemme liiketoiminnan jatkuvuuden hankalassakin tilanteessa. Nyt jos koskaan on korkea aika tukea pienyrittäjiä ja heidän toimintaansa, jonka vuoksi mekin pyrimme jatkamaan toimintaamme normaalisti.

Asiakkaillemme pyrimme tarjoamaan ekologisempia vaihtoehtoja, jotka edesauttavat kestävää kehitystä. Olemme tuoneet valikoimiimme Neutralin kestävät ja eettiset vaatteet, jotka on valmistettu 100% puuvillasta. Neutralin colleget valikoituivat edellä mainitusta syystä Turun kauppatieteiden ylioppilaiden 70v -vuosijuhlapaidaksi. Tavoiteenamme onkin korostaa enemmän ekologisia vaihtoehtoja ja viedä toimintamme suuntaa vastuullisemmaksi.
Tilaaminen palvelumme kautta on hoidettavissa täysin etänä, sillä paketti voidaan toimittaa vaihtoehtoisesti myös suoraan kotiovelle yrityksen tai koulun sijaan. Kaikki tilausprosessiin kuuluvat vaiheet hoituvat nopeasti ja kätevästi verkon välityksellä. Lisäksi tarjoamme tarvittaessa apua esimerkiksi logon suunnitteluun tai kokojen selvittämiseen. Etäisyyksien kasvaessa uskomme silti yhteisöllisyyden olevan entistä tärkeämmässä roolissa. Kriisiajat yleensä lähentävät ihmisiä, sillä toisen tuki on äärimmäisen tärkeää. Logosi.fi:llä haluammekin tuoda esille yhteisöjen omaa persoonallisuutta asiakkaalle mahdollisimman vaivattomasti.

Mitä vastuullisuus merkitsee sinulle?
Kirjoittaja:
Isabella Eskola
Lähteet:
Morsing, M. — Schultz, M. (2008) Corporate social responsibility communication: stakeholder information, response and involvement strategies. Business Ethics: A European Review. 15. 324—338.